Enää noin kuukausi kesän 2025 Kaustiseen! Kevään kiireissä ryönääntynyt soittajapolo raahautui kesäkuisena keskiviikkona umpiväsyneenä siirtolapuutarhatreeneihin, mutta soiton päätteeksi tunnelma oli jo toinen. ”Mene sinne missä saniaiset kukkii”, me lauletaan Salaojan nimikkobiisissä, ja niin se on: ”Lauluista tee seinät puumajaan. Sammal salaisuudet vaimentaa.” Parasta just nyt onkin, ystävien ja laulun ohella, ihmetellä saniaisia, niiden kiertymistä auki sekä kaikkea muuta, mitä mullasta puskee ylös valoon.
Ehkä yksi useimmin mielessäni toistuva sana musiikkia tehdessäni – ja myös muussa luovassa toiminnassa – on orgaanisuus. Orgaanisuuden voisi tässä yhteydessä määritellä luvaksi heittäytyä, kokeilla, tehdä virheitä ja löytää kaiken tämän kautta itselle ja muulle ryhmälle sopiva tapa tehdä. Orgaanisuus ei toisaalta estä suunnittelua, määrätietoisuutta tai harjoittelua, niitäkin tarvitaan. Orgaanisuuden ja leikin käsitteet muistuttavat mulle kerta toisensa jälkeen ihmisen uteliaasta, leikkivästä ja itseään ilmaisevasta perusluonteesta. Nämä kaikki yhdistyvät myös musiikissa.
Siksipä tänäkin vuonna odotan Kaustista innolla niin esiintyjänä kuin kuuntelijana, kokijana ja heittäytyjänä. Musiikki on yksi väylä toisiin maailmoihin, ymmärrykseen ja toisaalta epäymmärryksen ihmeelliseen, orgaaniseen, tilaan: ”Kun valot sammutat, näet tähdet. Ja katoaa rajat maailman.”
